Vokki

Vokki on vuonna 1992 perustettu, pohjoiskymenlaaksolainen laulu- ja soitinyhtye. Nimensä mukaisesti Vokki (=kehräävä rukki) esittää rullaavaa ja persoonallista musiikkia. Vokin uusin levy on Elämän kulkurit -cd-levyn, joka sisältää 16 laulua. Levyn laulut löytyvät myös kuvitetusta nuottikirjasta. Mukana on niin iloisia ja reippaita kuin puhuttelevampiakin lauluja. Laulujen innoittajana ovat olleet Pohjois-Kymenlaakson maisemat ja luonto. Laulut ovat syntyneet 1997-2013 välisenä aikana ja niistä huokuu rakkaus kotiseutuun, niin Kymijokeen kuin Repoveden kansallispuistomaisemiin. Lauluista suurin kokonaisuus on ”Kuutinlahti-laulusarja”, joka kantaesitettiin Kuutinlahden konsertissa 2003. Äänite on Vokin neljäs levy. Aiemmin ovat ilmestyneet levyt: Poikamies (1997), Onnenapila (1998) ja Polttomerkki (2003). Vokin sävellyksistä vastaa pääosin Jouni Sjöblom, jonka lisäksi Jounin vaimo Leena tuo oman panoksensa sävellyksiin ja sovituksiin. Vokki on monipuolinen kokoonpano, joka soittaa niin sähköisesti kuin akustisesti. Soittamisen lisäksi Vokki laulaa moniäänisesti.

 

Vokissa soittavat:

Leena Sjöblom viulu, laulu
Riitta Lonka viulu, laulu
Jouni Sjöblom kitara, harmonikka, piano, kontrabasso, laulu
Juha Vanhatalo kitara, nokkahuilu
Veikko Korppila basso, laulu
Olli-Pekka Rämä rummut